Osallistuminen Pyhän Henrikin pyhiinvaellusyhdistyksen vaellukselle 12.-17.6.2012
Ohjelma / Ilmoittautuminen / Ilmoittautumistiedot
Kesän 2012 Pyhän Henrikin pyhiinvaellus alkaa tiistaina
12. kesäkuuta aamulla klo 9.00 matkaan siunaamisella Turun tuomikirkossa. Tiistaina vaelletaan
Nunnapolku Koroistenniemen, Maarian kirkon, Ruskon ja
Maskun Nunnalähteen kautta Nousiaisiin, jossa
vietetään iltakirkko ja yövytään.
Keskiviikkona 13. kesäkuuta matka jatkuu. Ensimmäinen
tauko ja rukoushetki on Repolan ristin luona. Illaksi saavutaan
Tarvaisiin, jossa yövytään.
Torstaina 14. kesäkuuta on pyhiinvaelluksen metsäisin osuus.
Ensimmäiset pari tuntia patikoidaan tien viertä, kunnes
Haankylästä käännytään metsäpoluille
ja -teille. Päivän matkalla pysähdytään mm.
Munkkeilevon kalliolla ja nähdään Kivisillansuo.
Yösija odottaa Vaskijärven rannalla.
Perjantaina 15. kesäkuuta aamupäivällä
pyhiinvaeltajat patikoivat Vaskijärveltä Elijärven
etelärannan kautta Yläneen kirkonkylään, jonne
saapuessaan he viettävät rukoushetken Kappelniitun ristin
äärellä. Iltapäivällä vaellus jatkuu
Yläneelle.
Lauantaina 16. kesäkuuta pyhiinvaellus vie Yläneeltä
Kristelinportin kautta ja metsien läpi Pyhäjoen rantaan ja
edelleen Huovinrinteen vierestä Köyliön
Kankaanpäähän ja Lallin koululle.
Pyhiinvaellus huipentuu sunnuntaina 17. kesäkuuta.
Aamupäivän aikana vaelletaan Köyliönjärven
itärannan tietä Taren talolle. Kevyen lounaan jälkeen on
rannasta venekuljetus Kirkkokarille, jossa vietetään
katolinen Pyhän Henrikin muistomessu klo 13. Paluukuljetus
lähtee Taren talolta n. klo 15 ja on Turussa n. 16.30.
Pyhiinvaelluksella on joka tunti 10-15 minuutin lepo-, virkistys- ja rukoustauko. Uimamahdollisuuksia on harvakseltaan
Pyhiinvaelluksen osallistumismaksu kattaa pyhiinvaelluksen ohjelman,
ruokailut ja majoitukset sekä ohjelmaan sisältyvät
kuljetukset.
Yöpymis- ja vaihtovarusteet kuljetetaan päivän aikana
seuraavaan yöpymispaikkaan, joten päivän vaellukselle
riittää pieni reppu. Ilmoittautuneille
lähetetään toukokuussa tarkempi ohjelma ja varustelista.
Ilmoittautumismaksun ylittävästä osasta
lähetetään lasku toukokuussa tai kesäkuun
alussa.
Osanottomaksu 200 euroa, alle 18-vuotiailta 125 euroa, kattaa ohjelman, yöpymiset sekä ohjelmaan
sisältyvät ruokailut ja kuljetukset.
Jos ilmoittautunut peruu osallistumisensa 1.6. mennessä mistä tahansa
syystä tai myöhemmin sairastumisen vuoksi, osanottomaksusta pidätetään
10 euroa järjestelykuluja. Kesäkuun alun jälkeen muusta syystä kuin
sairauden takia osallistumisen peruvalle ei palauteta mitään. Maksujen palautukset hoidetaan elokuussa.
Ilmoittautuminen viimeistään 31.5.2012!
Pyhiinvaellukselle voi ilmoittautua sähköpostitse
lähettämällä ilmoittautumistiedot
Pyhän
Henrikin pyhiinvaellukselle
ja maksamalla ilmoittautumismaksun 50 € tilille.
Samalla kertaa on mahdollista ilmoittaa useampia henkilöitä,
joista jokaisesta tulee maksaa 50 euron ilmoittautumismaksu.
Pyhän Henrikin pyhiinvaellus, TOP, FI70 5711 6140 0201 87
Ilmoittautumistiedot voi myös postittaa pyhiinvaelluksen sihteerille:
Turun tuomiokirkkosrk, Pastori Antti Pajunen, PL 922, 20101 TURKU
ILMOITTAUTUMISTIEDOT
Ilmoittaudun Pyhän Henrikin pyhiinvaellukselle 12.-17.6.2012 .
Tarkistathan ennen lomakkeen lähettämistä, että olet kirjoittanut kaikki tarvittavat tiedot. Kiitos!
NIMI
OSOITE
POSTINUMERO JA POSTITOIMIPAIKKA
PUHELIN
FAKSI
SÄHKÖPOSTI
KIRKKOKUNTA JA SEURAKUNTA
MAHDOLLINEN RUOKAVALIO
MUITA VIESTEJÄ PYHIINVAELLUKSEN JÄRJESTÄJILLE
Sähköpostita tiedot Pyhän
Henrikin pyhiinvaelluksen sihteerille
Järjestäjä
Pyhiinvaelluksen järjestävän Pyhän
Henrikin pyhiinvaellusyhdistyksen jäsenet kuuluvat eri kirkkoihin.
Käytännön järjestelyistä vastaavat paljolti paikalliset
seurakunnat, joiden jäsenten toivotaan myös osallistuvan pyhiinvaelluksen
hartauselämään — he ovat myös sydämellisesti tervetulleita
vaeltamaan kappaleen matkaa ekumeenisen ryhmän mukana.
Varustus
Pyhiinvaeltaja tarvitsee hyvät kengät ja päivärepun,
jossa on riittävästi juomaa päivän matkalle. Yöpymistä
varten tarpeen on makuupussi ja makuualusta. Yöpymistarvikkeet ja
vaihtovaatteet yms. kuljetetaan yöpymispaikasta seuraavaan.
Takaisin Pyhän Henrikin pyhiinvaelluksen etusivulle
Päivitetty 230412 Kalle
Elonheimo