Muotokieli Pyhän
Henrikin ekumeenisen taidekappelin suunnittelukilpailun voitti
tammikuussa 1996 Arkkitehtuuritoimisto Matti Sanaksenahon työ
Ikthys, Kala.
Sanaksenahoa avustivat arkkitehdit Pirjo Sanaksenaho (Papunen) ja Enrico Garbin. Lasimaalaukset ovat taiteilija Hannu Konolan käsialaa, ja akustiikan on suunnitellut arkkitehti Alpo Halme. Kappelin kannatusyhdistys oli toivonut löytävänsä suunnitelman, jossa taiteen keinoin toteutuu näky toivosta ja kirkkojen ykseydestä. Sanaksenahon Ikhtyksessä se tiesi löytäneensä hakemansa. “Mystinen maisemaveistos, joka hallitsee jo kaukaa ympäristöään”, palkintolautakunta luonnehti voittanutta työtä. Nuoren arkkitehdin kappelisuunnitelma on huomattu maailmalla. Arvostettu japanilainen alan lehti a+u, Architecture and Urbanism esitteli taidekappelin lukuisin värikuvin keväällä 1997 sekä elokuussa 2006. Kappelisuunnitelma sai jaetun ensimmäisen palkinnon kansainvälisessä arkkitehtuurikilpailussa Sofiassa 1998 ja oli syksyn aikana esillä Tokiossa ja Moskovassa. Ikthys oli Tokiossa myös elokuussa 2003 edustamassa suomalaista kirkkoarkkitehtuuria Pyhä tila -näyttelyssä. Tammikuussa 2004 nayttely avattiin Rakennustaiteen museossa Helsingissä. Syyskuussa 2004 kappeli esiteltiin Venetsian Biennalissa. Rakennustyöt alkoivat 24. helmikuuta 2004, ja taidekappeli vihittiin käyttöön helluntaina 15. toukokuuta 2005. Rakennusurakoitsijana toimi Hartela Oy ja vastaavana mestarina rak.mest. Henrikki Hirvelä. Rakennustoimikunnan puheenjohtajana oli johtaja Hannu Nieminen.
"Kuparikylkinen kala."
"Aaltojen vihreäksi huuhtoma, nurin käännetty vene." Meren
ympäröimällä niemellä
seisovan kappelin muoto nostaa tuttuja kuvia katsojan mieleen. Kumpikin
mielikuva on arkkitehdin tarkan harkinnan tulosta. Kumpikin
mielikuva on myös selkeästi kirkollinen.
Kreikankielen sana Ikthys, kala, on kristittyjen tunnusmerkki alkukirkon eli jakamattoman kirkon ajoilta. Jakamattomaan kirkkoon viittaa myös ekumenian tunnuskuva vene. Vene, joka kuljettaa matkalla olijoita yhteiseen suuntaan. Kappelin ulkoseinät, kalan tai veneen kyljet, on katettu kuparilla. Hapettuessaan vihreäksi ne sulautuvat ympäröivään metsikköön. Kun kappeliin tulija avaa ulko-oven, hän astuu kuin suunnattoman suuren kalan vatsaan - kuten epätoivossaan Herraan turvannut Joona hyvin kauan sitten. Kalan kylkiä tukevat korkeat puukaaret. Kaikki kolmensadan neliön rakennuksen sisällä on tehty mäntypuusta: lattia, seinät, jykevä alttari ja puupenkit, joille mahtuu rinnakkain istumaan kaksisataa henkilöä. Kappelissa on hämärää. Alttarille tulvii luonnonvalo kahdesta korkeasta, kapeasta lasireliefistä, jotka ulottuvat lattiasta katon harjalle. Lasireliefit ovat kappeli-idean isän taiteilija Hannu Konolan käsialaa. Vasemman lasireliefin nimi on Passio, Kärsimys. Sen rosoiselta pinnalta erottuvat sanat: usko, toivo, rakkaus. Aivan lattian tasalla on reliefin tärkein viesti. Se on tarkoitettu niille, jotka ovat murtuneet elämän taakkojen alle. Herramme lupaus "minä olen teidän kanssanne kaikki päivät" Matt.28:20. Oikeanpuoleinen ikkuna Jubilate, Riemuitkaa, on kirkkaampi ja sileämpi. Siinä valoa vasten erottuvat kyyhkynen ja liekki, Pyhän Hengen vertauskuvat. Lasimaalausten läpi kimmeltävä valo sävyttää väreillään koko alttariseinän. |